Koiran oksentelu ja ripuli - vinkit kotihoitoon

10/28/2020

Äkillinen oksennus- ja/tai ripulitauti on koiran yleisimpiä sairauksia ja sen aiheuttaja jää usein epäselväksi. Taudin hoidoksi riittää usein oireenmukainen tukihoito, mikäli koiran vointi pysyy reippaana. Hyvinvoivaa ripuloivaa koiraa voi seurata kotona parin päivän ajan. Kuitenkin pennun ollessa kyseessä, ota heti yhteyttä. Jos koira ripuloinnin lisäksi oksentaa tai jos sen olo on kovin levoton, voi olla lemmikille ja omistajalle kivuttomin ja stressittömin vaihtoehto käydä tutkimuksissa jo oireilun alkuvaiheessa. Yleensä pahoinvoinninestolääkityksellä ja nesteytyksellä vointi saadaan kohenemaan nopeammin ja taudin kestoa saadaan lyhennettyä.

Eläin menettää elimistöstään nopeasti nesteitä oksennuksen ja ripulin mukana ja koska nestehukka on eläimelle vaarallista, äkillisessä oksennus- ja ripulitaudissa on tärkeää huolehtia eläimen nestetasapainosta siten, että sillä on tarpeeksi vettä saatavilla ja se juo riittävästi.

Mikäli eläin ei itse juo, on vettä annettava esim. muoviruiskulla suuhun. Perusnestetarve vuorokaudessa on noin 0,5 dl elopainokiloa kohden, mutta lisäksi on otettava huomioon oksentelun/ripuloinnin aiheuttamat menetykset. Juomaveteen voidaan lisätä vastaanotoltamme ilman reseptiä saatavia elektrolyyttivalmisteita kuten Aptus Nutrisal-jauhe. Ripuloivan ja oksentelevan eläimen ruokavaliossa on pääperiaatteena helposti sulavan suolistoystävällisen ruuan antaminen pieninä annoksina, määrää vähitellen lisäten. Mikäli koira ripuloinnin lisäksi oksentaa, pidetään se ilman ruokaa kunnes se on ollut oksentamatta 6-12 tuntia. Jos koira vain ripuloi eikä oksenna tai kyseessä on pentu, paastopäivää ei pidetä.

Mahdollisen paaston jälkeen koiralle annetaan pieniä määriä suolistoystävällistä ruokaa 3-5 kertaa päivässä. Ruokaseos voidaan valmistaa itse, jolloin keitettyyn riisiin lisätään hieman raejuustoa, pakasteseitä tai vähärasvaista keitettyä lihaa (esim. kanaa) tai vaihtoehtoisesti voidaan käyttää valmiita eläinlääkäriasemilta saatavia erikoisruokia. Ruoka-aineallergisen koiran tukiruokintaan voit kysellä vinkkejä vastaanotoltamme!

Kun eläin ei ole oksentanut tai ripuloinut kahteen päivään, voidaan em. seokseen tai erikoisruokaan lisätä pieni määrä eläimen omaa ruokaa. Oman ruoan osuutta lisätään vähitellen viikon ajan kunnes siihen on palattu kokonaan. Ripulin hoitoon voi ruokavalion ohella antaa ilman reseptiä saatavia tukivalmisteita, kuten Kaopekt Forte, Promax tai Vet Plus Sustain. Valmisteet annostellaan pakkauksen ohjeen mukaan. Mikäli eläin alkaa oireilla uudelleen tai oireet eivät lopu lainkaan, on syytä ottaa yhteyttä vastaanotolle. Tilanteissa joissa eläimen yleiskunto heikkenee selvästi, se oksentaa myös veden ja/tai oksennus muuttuu veriseksi, on otettava heti yhteys päivystävään eläinlääkäriin. Myös jos koiralla on kuumetta, on oltava yhteydessä eläinlääkäriin.

Oksentelu ja ripulointi voi olla oire myös vakavammasta sairaudesta, joten varsinkin jos oireilu on toistuvaa tai kyseessä on vanha koira, ota yhteyttä jo oireilun alkuvaiheessa.